Platon joulutunnelmissa

Olen kyllästynyt omassa kodissani perinteisiin joulukoristeisiin. Hieman uutta näkökulmaa jouluun sain Taikin joulumyyjäisistä, joista löysin tämän hienon platoninkappaleen. Vieressä hieman perinteisempi jouluorigami.

Nämä koristeet lähtevät joululahjoiksi (luotan ettei lahjansaaja lue blogiani). Ensimmäiset neulotut joulupallot muistuttivat enemmän kurpitsoja kuin palloja. Yllättäen vika ei kuitenkaan ollut minussa vaan ohjeessa. Uusi ohje sai joulupallotkin palloiksi.

Oheistuotteena syntyi vanhoilla saksilla painettu neulatyyny. Edellinen neulatyynyni olikin ala-asteelta...

Vaatekaappia odotellessa...

Meillä ei ole vielä vaatekaappia, koska emme ole halunneet mitä tahansa vaatekaappia. Tällä hetkellä askartelutarvikkeet, liinavaatteet, vyöt, laukut ja muut tärkeät tavarat majailevat Bauhausista ostetuissa puulaatikoissa.

Kirjaimet on lisätty laatikoihin, jotta muistaisin paremmin, mitä missäkin laatikossa on. Täytyy tunnustaa, ettei laatikkosysteemi kovin arkiystävällinen ole. Parempaa odotellessa kuitenkin omaa silmääni miellyttävä.

Korttirasia

Kortit Lahden julistebiennaalin mainoksia

Lapsena teimme mökillä vanhoista korteista rasioita mummoni ohjeiden mukaan. Nyt mummo on liian vanha enää näyttämään minulle miten rasioiden tehdään, joten hypin riemusta kun löysin vanhasta lehdestä sattumalta viralliset ohjeet korttirasioiden tekoon. (Joku voisi sanoa, että ohjeet olisivat löytyneet helpommin netistä kuin selaamalla kirpparilla käsityölehtiä...). Paljon on kuitenkin muuttunut. Nykyajan kortit ovat selvästi paksumpia kuin 80-luvun postikortit...

Kortit Habitaren Lahden muotoiluinstituutin osastolta.

...niinpä sain käden verille yritettyäni epätoivoisesti tehdä rasiaa oikeista postikorteista. Siirryin mainoskortteihin. Paitsi, että mainoskortit ovat hienoja ja kekseliäitä, ovat ne sopivasti hieman ohuempia kuin ns. maksulliset kortit. Perinteisessä korttirasiassa kortteja laitetaan aina kaksi vastakkain, jotta rakenteesta tulee vahva ja jotta rasia olisi hauska myös sisäpuolelta.

Valmis korttirasia.

Käsiä säästääkseni kokeilin nahkarei`ittäjää (nahkapaskali?). Sen jäljiltä rei`istä tuli kyllä kauniita, mutta käsilihakset joutuivat suuremmalle rasitukselle kuin parsinneulan kanssa. Siirryin takaisin parsinneulaan.

Rasia toiselta puolelta...

Vielä kun keksisin, miten päättelyn saa suoritettua siististi, ilman hassuja solmuja. Myöskään korttirasiani eivät ole kovin vakaita. Ehkä harjoittelen vielä hieman, ennen kuin annan näitä kenellekään joululahjaksi...

Asioita, jotka inspiroivat minua

Minä vain yksinkertaisesti rakastan luontoaiheita kankaissa, ristipistoissa, kodintekstiileissä, tarjottimissa, koruissa...Aina kun löydän uuden tiskirätin tai tyynyn, jonka painokuviolla on vain jotain tekemistä minun silmissäni luonnon kanssa, olen aivan myyty. Erityisen ihastunut olen suomalaisiin lintuihin ( tai Suomessa asuviin lintuihin...) sekä hyönteisiin.

Olen yrittänyt ottaa kuvia lähiympäristöni luonnosta. Taidot eivät vain vielä riitä kovin tasokkaisiin otoksiin. Toiveenani olisi käyttää kuvia jotenkin hyväksi painamisessa, en vain vielä tiedä miten.

Ei ole varmaankaan yllätys, että yksi lempikankaistani on Maija Isolan Tuuli -kangas...Voisiko joku suunnitella minulle samantyyppisen kankaan yllä olevasta kuvasta? Tekisin siitä mekon itselleni;).

Lotta Jansdotterin printit ovat yksinkertaisuudessaan aivan loistavia. Ja inspiroivia. Niiden rohkaisemana ehkä minäkin uskaltaudun suunnittelemaan yllä olevasta "marja" -valokuvasta oman versioni kankaalle.

http://www.jansdotter.com/about/work/more

Vetoketjukoru

Kirpputorilta löytynyt vetoketju sai uuden elämän koruna. Idea ei ole omani; olen nähnyt tehtävän tällä menetelmällä sormuksia. Olen kuitenkin ottanut sen linjan, että mikäli en tee käsityötä kaupallisiin tarkoituksiin enkä väitä omaa kopiotani aidoksi, saan tehdä kopion itselleni. Härskiä, tiedän.

Tästä korusta on lopulta tarkoitus muokkautua rintakoru. Kunhan vain löydän sopivan taustan. Siihen saakka vetoketju saa palvella kaulakoruna.

Juuttinarumatto virkaten

Juuttinarumatto numero yksi

Olen jo kauan halunnut tehdä maton aivan itse. Katsellut himoiten matonkuteita ja inspiroitunut suuresti jokaisen käsityölehden matto-ohjeista. Tänä kesänä maton tekemisen himo kasvoi niin suureksi, että katsastin opistojen mattokurssit vain huomatakseni kurssien ajankohdat itselleni hankaliksi. Niinpä päätin tehdä maton virkkaamalla.

Ensimmäinen ajatukseni oli käyttää materiaalina trikookudetta. Koska kuitenkin virkattuja trikoomattoja tuntui olevan kaikki sisustuslehdet ja blogit täynnä, iski kyllästyminen. Oulunkylän hyvinvarustellusta lankakaupasta löysin trikookuteen tilalle juuttinarun (sekä mustaa kalalankaa lasten kangaspuihin). Virkkuukoukkuja jouduin ostamaan useamman, hieman eri kokoa, koska emme myyjän kanssa keksineet mikä koukuista olisi kovan langan virkkaamiseen ranneystävällisin.

Ensimmäinen mattoversio oli suurimmaksi osaksi musta, varoituksista huolimatta. Ei toiminut, ehkä olisi kuitenkin pitänyt suunnitella aluksi paperilla...
Toisessa yritelmässä laitoin värit päinvastoin.

Juuttinarumatto numero kaksi

Näyttää (yllättäen...) valoisammalta (tosin edelleenkin väitän mustan juuttinarumaton toimivan, mutta vain jonkun toisen kodissa).

Kuvaa jossa näkyisi koko matto edes jotenkin tyylikkäästi, ei minun taidoillani vielä oteta...

Juuttinarumaton sijoituspaikkana tullee olemaan eteinen. Maton alla vain täytyy olla jonkinlainen kangas, jotta eteiseen kengistä kulkeutuvat hiekat eivät naarmuta lattiaa.

Lopuksi täytyy vielä todeta, että mattoa on ollut oikein hyvä kutoa ei kun virkata lattialistojen laiton lomassa. Virkkaaminen on helppo keskeyttää heti kun apuani on tarvittu.

"Tölkkilaukku"

Tölkkien avaajista tehty laukku

Huomasin aloittaneeni tämän projektin yli kaksi vuotta sitten. Minua harmittivat kadulle viskatut tölkkien avaamiseen tarkoitetut renkaat ja yritin keksiä miten voisin hyödyntää niitä. Luovuuteni ei riittänyt näkemään "renkaita" kuin koruina, kunnes törmäsin brasilialaiseen projektiin. Projektissa naiset keräsivät kadulta tölkkien irronneita renkaita, putsasivat ne ja virkkasivat erilaisiksi laukuiksi ja pussukoiksi.

Rehellisyyden nimissä täytyy todeta etten kovin kauaa jaksanut noukkia "renkaita" kadulta vaan siirryin hyödyntämään ystävien, tuttavien ja läheisten tölkkivarastoja. Näin sain puhtaampia renkaita ja toisaalta on hauska muistella mistä kaikista tilaisuuksista näitä "renkaita" on yhteisvoimin väännetty irti tölkeistä.

Laukkuni ei ole kaikkein edustavin yksilö ja seuraavaa laukkua varten jo tiedän mitä tekisin  toisin. Yhtäkaikki se on kuitenkin jo nyt rakas, koska siihen kirjamellisesti kätkeytyy paljon muistoja.