keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Vetoketjukoru


Kirpputorilta löytynyt vetoketju sai uuden elämän koruna. Idea ei ole omani; olen nähnyt tehtävän tällä menetelmällä sormuksia. Olen kuitenkin ottanut sen linjan, että mikäli en tee käsityötä kaupallisiin tarkoituksiin enkä väitä omaa kopiotani aidoksi, saan tehdä kopion itselleni. Härskiä, tiedän.

Tästä korusta on lopulta tarkoitus muokkautua rintakoru. Kunhan vain löydän sopivan taustan. Siihen saakka vetoketju saa palvella kaulakoruna.

torstai 15. syyskuuta 2011

Juuttinarumatto virkaten

Juuttinarumatto numero yksi

Olen jo kauan halunnut tehdä maton aivan itse. Katsellut himoiten matonkuteita ja inspiroitunut suuresti jokaisen käsityölehden matto-ohjeista. Tänä kesänä maton tekemisen himo kasvoi niin suureksi, että katsastin opistojen mattokurssit vain huomatakseni kurssien ajankohdat itselleni hankaliksi. Niinpä päätin tehdä maton virkkaamalla.

Ensimmäinen ajatukseni oli käyttää materiaalina trikookudetta. Koska kuitenkin virkattuja trikoomattoja tuntui olevan kaikki sisustuslehdet ja blogit täynnä, iski kyllästyminen. Oulunkylän hyvinvarustellusta lankakaupasta löysin trikookuteen tilalle juuttinarun (sekä mustaa kalalankaa lasten kangaspuihin). Virkkuukoukkuja jouduin ostamaan useamman, hieman eri kokoa, koska emme myyjän kanssa keksineet mikä koukuista olisi kovan langan virkkaamiseen ranneystävällisin.

Ensimmäinen mattoversio oli suurimmaksi osaksi musta, varoituksista huolimatta. Ei toiminut, ehkä olisi kuitenkin pitänyt suunnitella aluksi paperilla...
Toisessa yritelmässä laitoin värit päinvastoin.


Juuttinarumatto numero kaksi

Näyttää (yllättäen...) valoisammalta (tosin edelleenkin väitän mustan juuttinarumaton toimivan, mutta vain jonkun toisen kodissa).



Kuvaa jossa näkyisi koko matto edes jotenkin tyylikkäästi, ei minun taidoillani vielä oteta...

Juuttinarumaton sijoituspaikkana tullee olemaan eteinen. Maton alla vain täytyy olla jonkinlainen kangas, jotta eteiseen kengistä kulkeutuvat hiekat eivät naarmuta lattiaa.

Lopuksi täytyy vielä todeta, että mattoa on ollut oikein hyvä kutoa ei kun virkata lattialistojen laiton lomassa. Virkkaaminen on helppo keskeyttää heti kun apuani on tarvittu.



sunnuntai 11. syyskuuta 2011

"Tölkkilaukku"

Tölkkien avaajista tehty laukku

Huomasin aloittaneeni tämän projektin yli kaksi vuotta sitten. Minua harmittivat kadulle viskatut tölkkien avaamiseen tarkoitetut renkaat ja yritin keksiä miten voisin hyödyntää niitä. Luovuuteni ei riittänyt näkemään "renkaita" kuin koruina, kunnes törmäsin brasilialaiseen projektiin. Projektissa naiset keräsivät kadulta tölkkien irronneita renkaita, putsasivat ne ja virkkasivat erilaisiksi laukuiksi ja pussukoiksi.
Rehellisyyden nimissä täytyy todeta etten kovin kauaa jaksanut noukkia "renkaita" kadulta vaan siirryin hyödyntämään ystävien, tuttavien ja läheisten tölkkivarastoja. Näin sain puhtaampia renkaita ja toisaalta on hauska muistella mistä kaikista tilaisuuksista näitä "renkaita" on yhteisvoimin väännetty irti tölkeistä.
Laukkuni ei ole kaikkein edustavin yksilö ja seuraavaa laukkua varten jo tiedän mitä tekisin  toisin. Yhtäkaikki se on kuitenkin jo nyt rakas, koska siihen kirjamellisesti kätkeytyy paljon muistoja.



Blogin perustaminen...

...hyvä syy olla olematta eteisen lattialistojen laiton tiellä. Ja mahdollisesti hyvä tapa tallentaa tekemiään käsitöitä ja askarteluja. Vielä kun saisi tuon oikealla puolella olevan kuvan isommaksi.